RAUTAISTA JA VASTUULLISTA
TEKEMISTÄ VUODESTA 2008

Uudenmaan Infrapalvelut Oy (tuttavallisemmin UIP) on Uudellamaalla vuonna 2008 perustettu maanrakentamiseen erikoistunut yritys. Maanrakentaminen on oma lajinsa, jota moni on yrittänyt, mutta harva aidosti onnistunut. Yritystoimintamme ydin on ratkaisukeskeinen asiakaskohtaaminen. Emme tee työtä siksi, että se olisi helppoa tai siistiä. Teemme sitä, koska tahdomme kohdata haasteita ja ylittää toimeksiantajien odotuksia. Jokainen asiakas on meille merkityksellinen ja siksi tahdomme jakaa onnistumisen tunteita heidän kanssaan.  

HENKILÖSTÖ

Ammattitaitoinen ja osaava henkilöstömme koostuu niin alan pitkä-aikaisista asiantuntijoista, kuin uransa alkutaipaleella olevista henkilöistä. Pidämme yrityksessä huolen, että jokainen henkilöstömme jäsen on saanut kattavan perehdytyksen, omaa ajantasaisen ammattipätevyyden sekä halutessaan saa mahdollisuuden kehittää osaamistaan kanssamme. Voimme käsi sydämellä UIP:lla todeta, että olemme ylpeitä jokaisesta työntekijästämme. 

VASTUULLISUUS

Elämme yhteiskunnassa, jossa tehtävänämme on pyrkiä vähentämään ympäristöpäästöjä. Osoituksena sitoutumisestamme laatuun ja vastuullisuuteen Rakentamisen Laatu Ry (RALA) on myöntänyt meille laatu- ja ympäristösertifikaatit. 

Laadun ja ympäristöystävällisyyden lisäksi meille on tärkeää huomioida työympäristö, unohtamatta siihen liittyviä ihmisiä. Työmailla edellytämme henkilöstömme käyttävän kohteisiin vaadittavia työvarusteita ja noudattamaan kullekin työmaalle suunnattuja turvallisuusohjeita. Sillä työtä tehdään useimmiten julkisella paikalla kansalaisten läheisyydessä, tulee henkilöstömme kiinnittää erityistä huomioita työmaaympäristöön. Olemme velvollisia huomioimaan työmaaympäristön läheisyydessä kulkevien ihmisten turvallisuuden ja viihtyvyyden, olivat he sitten taloyhtiöiden asukkaita, koulujen nuorisoa, päiväkotien lapsia tai sivullisia tienkäyttäjiä.